lauantai 9. lokakuuta 2010

Paikallaan vai matkalla? Vai paikallaan matkalla?

Pakkohan se oli mennä katsomaan, karseista arvosteluista huolimatta. Siis Eat, Pray, Love. Onhan toki merkkitapaus, että edes lievästi henkisiä ajatuksia sivuava tarina läpäisee Hollywood-seulan. Jotta tähän Elizabeth Gilbertin tarinaan on uskallettu syytää vaadittavia miljoonia, Hollywoodin on pitänyt saada varmaa todistetietoa siitä, että elämän syvemmän tarkoituksen etsintä on nyt trendi.
LOHAS-kohdeyleisölle (Lifestyle of Health and Sustainability) tehtaillusta leffasta oli siivottu pois kaikki matkustamisosuudet. Lentokoneen siipeäkään ei elokuvassa vilahtanut, mikä lienee tietoinen valinta aikana, jolloin mantereelta toiselle suhailu on muuttunut epäeettiseksi, ympäristöä saastuttavaksi toiminnaksi ja koko tarina sitä myötä ikään kuin vanhentuneeksi.
Julia Robertsin esittämän Elizabeth Gilbertin maailmanympärilaukkaa katsoessa tälle downshiftarille tuli mieleen olisiko saman matkan omaan itseen voinut toteuttaa vaikka lähimökillä tai omassa kodissa, lompakkoa ja ilmakehää vähemmän rasittaen? Tietenkään tavallisessa välivuodessa ei olisi ollut samanlaista hohtoa kuin Italian, Intian ja Balin reissussa, mutta samoihin oivalluksiin siellä olisi voinut päätyä (Javier Bardemia tosin ei ehkä olisi tullut kohdattua).
Kristillisessä henkisessä perinteessä, etenkin itselleni tutuimmassa ortodoksisessa mystiikassa, on tunnustettu kaksi eri henkisen etsimisen tietä, vaeltaminen ja kammiossaan pysyminen. Vaeltaminen ei tarkoita lentokoneessa kököttämistä, shoppailua ja seikkailua, kuten Eat, Pray, Lovessa, vaan pyhiinvaellusta: rukousta jalkaisin liikkuen. Kammioon vetäytymisen idea on taas ollut minimoida ulkoiset vaikutteet niin, että ihminen pystyy keskittymään paremmin sisimpäänsä. Sekä vaeltaja että kammiossaan pysyjä ovat kuitenkin molemmat yhtä lailla matkalla kohti mahdollisia oivalluksia.
Lapsuudessani 70-luvulla hyvin harva tuntemani ihminen kävi muilla mantereilla. Sitten seurasi vaihe, jolloin kaikki loikkivat ympäri maailmaa itseään etsien. Alettaisiinkohan ilmastonmuutoksen myötä vähitellen arvostaa taas sisäisiä matkoja ja kotona pysyttelyä?
On kiistämätöntä, että sisäisistä matkoista ei saa tehtyä maisemallisesti näyttäviä Hollywood-tuotantoja, mutta mikäpä Eat, Pray, Lovestakin parhaimpana antina jäi mieleen? No tietysti se elokuvan ainoa substanssityyppi, jolla oli viisasta sanottavaa, Intian ashramissa tavattu Richard Texasista. Sitä miestä olisin kuunnellut pidempäänkin, vaikka maisemat eivät olisi ollenkaan vaihtuneet.
Sorry kaikille, jotka toivoivat näkevänsä kuvassa Julia Robertsin ja balilaisia maisemia. Minä se tässä vaan kotipihalla, viimeisiä mangoldeja maasta kiskomassa.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista, harvoin leffassa pyörii mitään, mitä haluaisin katsoa. Tai siis ehkä joskus pyöriikin, ei vain tule käytyä... Suositteletko tätä elokuvaa, se jäi vähän auki minulle...? :)

    Isäni kertoi minulle kirjasta "Matka huoneessani" kun olin pieni. Että ei tarvitse lähteä mihinkään, tärkein matka on mielessä. Että kaiken voi kokea omassa huoneessaan. Se juttu teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. En koskaan ole tuntenut liiemmin tarvetta matkustaa. Toisaalta se antaisi varmasti paljon, mutta olen aina ajattelut, että omaa päätään ei pääse pakoon. Jos voi huonosti, se sama pää on aina mukana. No, itse olen nyt tehnyt matkaa täällä pellon pientareella muutaman vuoden. Ulospäin hyvinkin tylsää ja yksinäisen näköistä ehkä, mutta sisäisesti on tapahtunut paljon.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut kyseisen kirjan, se oli toki viihdyttävä mutta ei varsinaisesti mieleenpainuva elämys. Olen vahvasti sitä mieltä että pienistä hiljaisista metsäsieniretkistä voi löytyä se Juttu aivan yhtä hyvin - joskaan ei niin spektaakkelimaisesti... Kävin itsekin etsimässä elämän tarkoitusta Australiassa ja ehkä hiukan jotain oivalsinkin - ainakin sen että Tyyni valtameri on tolkuttoman suuri ja aivan liian kaukana kotoa. Toista se on asua turvallisen Atlantin laitamilla... Mutta kullakin etsikkoaikansa ja -tapansa. Voisin melkein lukaista uudestaan sen kirjan, elokuvasta en tiedä.

    Kotoilu on parasta, onneksi se on alettu jälleen muistaa...

    Ja muuten, tuo kuva on kyllä ainutlaatuinen toisin kuin kaikenmaailman robertsit ;D

    VastaaPoista
  3. Minunkin teki mieli lukea kirja, siinä oli takuulla ulottuvuuksia, joita Hollywood-kaavaan puristettuun leffaan ei mahdu.
    Ennakko-odotukseni esim. Hesarin kritiikin (1 tähteä "kehno leffa, teennäistä tunteilua upeissa maisemissa") jälkeen olivat nollilla, siinä mielessä iloisesti yllätyin. Oma arvioni olisi ehkä ollut kolme tähteä, eli kyllä se varmaan monia itsensä kehittämisestä kiinnostuneita kiinnostaa.
    Täsmälleen samaa mieltä olen kuin te kaksi: nämä kolme ulkonaisesti tapahtumaköyhää vuotta omassa kodissa ovat olleet suurinta seikkailua. Ja seikkailu jatkuu...

    VastaaPoista
  4. En muista, miten tämän artikkelin aikanaan bongasin, mutta hyvin kiteytetty se on! Aivan ihanasti lentomatkailusta ja matkailusta hieman hitaammin.

    http://news.bbc.co.uk/today/hi/today/newsid_8626000/8626927.stm

    Elokuva oli minusta helppo katsoa, mutta erityistä syvyyttä tai uusia ajatuksia en siitä löytänyt. Suosittelen viihteeksi, mutta ei ehkä kannata odottaa mitään valaistumista sen ansiosta.

    Kiva kuva Marikka ja maisemakin käy Balista oikein hyvin :)!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista, nimittäin kirja on ollut koko vuoden suosikkejani; Liz Gilbertin älykäs, itseironinen ja lämminhenkinen tyyli puhutteli minua lujasti. Lisäksi sain hänen tilanteestaan ja tarinastaan jonkinlaista vertaistukea.

    Leffatrailerin nähtyäni ajattelin, etten uskalla mennä katsomaan mokomaa kaupallista jenkkihuttua. Että se pilaa koko illuusioni rohkeasta ja viisaasta naisesta. Ehkä menen nyt sittenkin.

    Satunnainen lähteminen on minulle tärkeää. Se johtuu ehkä siitä, että ympäristönvaihdos auttaa ajatusten arkisen suhaamisen pysäyttämisessä. Mieleni alkaa puhua minulle herkemmin olessani pois tavanomaisista kuvioistani, ja siten koen pääseväni lähemmäksi minuuttani ja itseäni.

    Tokikaan ei Balille asti tarvitse mennä.

    VastaaPoista
  6. Heippa! Minäkin kävin katsomassa leffan, kun tykkäsin kirjasta kovin kun pari vuotta sitten luin. No eihän tietty leffaan saatu kirjan "päänsisäistä toimintaa" mutta toisaalta kun oli kirjan lukenut niin se oli hauska nähdä jonkun muun kuvina. En kyllä osaa kirjan jälkeen objektiivisesti leffaa arvioida, kai se jonkun mielestä voi olla tylsä...
    terv. ingrid

    ps. löysin tänne blogiin ekan kerran, kivalta vaikuttaa! Samojen asioiden kanssa painiskellen. Tosin ollaan pienenennetty niin ettei ole taloa mistä huolehtia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.