"Ne käyttävät vielä rahaa!"

Viisas ja valoisa ystäväni Italiasta kommentoi taannoin Facebookissa, talouskaaos-aiheisessa keskustelussa, "odottavansa ja toivovansa, että joku kehittyneempi sivilisaatio pian puuttuisi ihmiskunnan älyttömyyteen".

Vastineeksi tähän ajatusleikkiin haluaisin uudestaan nostaa luettavaksi tämän viime syksyn kirjoitukseni, siinä kun on hyvä elokuvavinkki juuri tälle maanantaille, jota niin yhteistuumin maalaillaan mustaksi. Postauksen linkkien kautta pääsee myös katsomaan tämän hienon ja harvinaisen elokuvan.

Elokuva Green Beautiful kertoo juuri tällaisesta kohtaamisesta ihmiskunnan ja niiden kehittyneempien välillä.

Mitäpä Green Beautifulin permakulttuuriin palanneet kehittyneet eniten kummastelivat? Sitä, että maapallolla on käytössä vielä se rahaan liittyvä peli, joka heidän systeemissään hylättiin jo ajat sitten.

"Ainoa, mikä täällä merkitsee jotain ovat nämä paperinpalat", raportoi kauhistunut vihreän planeetan asukas kotijoukoilleen.

Jos joku muuten luulee, että kepeyteni talous-aihetta kohtaan juontuu siitä, että istun täällä kodissani suurten omaisuuksien päällä, turvassa kaikelta keikunnalta, pitää erikseen mainita, että meillä on jättimäinen asuntolaina. Tulevat perintörahanikin ovat (no, siis: olivat) suurelta osin kiinni Nokian osakkeissa.

Silti kaikki on hyvin.

Pörssikurssit syöksyssä, olo huoleton

Suuri kiitos kaikille viljelyvinkeistä ja blogikommenteista! Niiden voimalla jatkan bloggausta entistä innostuneempana. Vaikka toiveeni on ollut pitää tämä painevapaan bloggaamisen blogina (s.o. ei minkäänlaista kommentointipakkoa), on silloin tällöin mahtavaa kuulla keitä te olette ja mitä tämän tarinan seuraamisesta saatte. Täällä saa siis edelleenkin käydä vaan lukemassa, kommentteja jättämättä, ilman mitään Lauran hienosti kuvaamia morkkiksia ”tirkistelijyydestä”.  

Kirja-arvonta suoritettiin äsken pihallamme, juuri ennen sadetta, perinteisellä lappumetodilla. Onnettarena toimi Valo Velimir, kolme vuotta. Kaikkien kommentoineiden nimien joukosta Valo nosti Wihtorin nimen.

Onnea! Pistä Wihtori minulle osoitteesi, niin saat paketin ensi viikolla.

Tällä viikolla on alkanut jo oudosti tottua siihen, että kun avaa lehden, siellä on kuva pörssimeklarista repimässä viimeisiä hiuksiaan. Tai sitten niitä hyytäviä graafisia syöksykäyriä. Juuri tähän ajan hetkeen tekee mieli lainata omaa kirjaani luvusta Korot nousussa, olo huoleton:

Kun talousrintamalla ryskyy, omaisuudet katoavat ja kokonaiset valtiot ajautuvat konkurssitilaan, helpoimmalla pääsee se, joka uskoo syntyneensä juuri tähän historialliseen hetkeen aivan tietyistä, tarkkaan punnituista syistä. Eckhart Tollen sanoin:

Mitä tahansa läsnä olevaan hetkeen sisältyykään, ota se vastaan niin kuin olisit valinnut sen.

Mitä kannattaa kasvattaa? (+ arvonta)

Viides palstaviljelykesä on edennyt sadonkorjuuseen. Joka vuosi oppii jotain. Vain jotain. Edistyminen on tosi hidasta.

Toista kesää tomaattien kanssa taistelleena olen tullut siihen tulokseen, että enää en rupea kasvattamaan niitä siemenestä avomaalle. Ainakaan ennen kuin omistan kasvihuoneen. Suomen kesä se nyt vaan on liian lyhyt. Jos tomaatit ovat elokuussa vihreitä, niistä ei ole paljoa iloa. Sama tilanne oli sattumoisin viime vuonna vielä syyskuussa.

Kokemusta alkaa kertyä siitä, mitkä kasvilajit menevät meillä syötävänä kaupaksi ja mitkä taas päätyvät kompostiin.

Menestyksiä ovat olleet pinaatti, mangoldi, kesäkurpitsa, perunat, porkkanat, sokeriherne ja muut herneet, vadelmat ja muut puutarhamarjat, palsternakka, kurkut, sipuli (hyvin piilotettuna) ja salaatti.

Näistä taas ei pystytä tehtailemaan ruokaa, joka miellyttäisi meidän lapsia: retiisit, härkäpavut (itse pavut ovat ok, mutta se kuorimisen vaiva…), punajuuri (tämän tilanne voi muuttua, kun lapset mieltyivät Pärnun matkalla borchkeittoon).

Vähän häiritsee se tosiasia, että nämä kaikki ovat (perunoita lukuun ottamatta) ikään kuin lisukkeita; eivät siis suorastaan nälän vievää ruokaa. Jos haluaisi lisätä omavaraisuusastetta, pitäisi varmaan kasvattaa paljon muutakin. Mutta mitä? Te oikeasti omavaraiset, mitä kasvatatte? Missä vihanneksissa on suurin hyötysuhde... jos nyt vastakkaisena, varoittavana esimerkkinä pidetään vaikkapa näitä tomaatteja, joiden kanssa on tullut touhuttua alkukeväästä ja ”hyötytulos” on tämä.

Nyt kun pakastin alkaa olla aika täynnä pitäisi varmaan ruveta perehtymään säilöntään. Se on nyt - maailmantalouden kieppuessa arvaamattomissa syöksyissään - ymmärrettävästi nouseva trendikin.

Tässä vaiheessa kasvimaakautta innostus/voimat alkavat vaan olla miinuksen puolella. Minusta tämä sadonkorjuuvaihe nyt vaan on se tylsin vaihe. Mielellään ottaisin jonkun innokkaan Martan tänne hoitamaan homman loppuun. Itse voisin uudella innolla palata asiaan heti kevään koittaessa.

ps. Nyt, kun bloggeriin ilmoittautuneita tämän blogin lukijoita on yhtä vaille sata, asiaan kuuluu järjestää arvonta. Täällä olisi yksi kappale Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa-kirjaa. Arvontaan voi osallistua kommentin jättämällä. Olisi hauskaa tietää keitä te 5000- 7000 kuukausikävijää oikein olette ja miksi tätä blogia luette.:)

Samalla saa tietysti vastata myös alkuperäiseen kysymykseen, eli suositella hyviä, ruokaisia lajeja kasvimaalle.

Muu maa mustikka, oma maa kesäkurpitsa

Takana hulinaviikko. Kaksi työmatkaa, välissä ystävän häät. Melkein liikaakin ohjelmaa hitaan elämän ystävälle.
Pärnussa mukana olivat kaksi keskimmäistä. Ranta oli maineensa veroinen, sinne piti lähteä kävelylle heti ensimmäisenä iltana.

Kävelyretkillä lapset kehittivät käsitteen "symppistalo". Symppistaloiksi eivät valikoituneet Pärnun siisteimmät, hyväkuntoisimmat talot eivätkä millintarkasti hoidetut, rikkaruohottomat puutarhat. Esimerkiksi tämä talo läpäisi symppistalon tarkat kriteerit:

Jos jollakulla on liikaa aikaa ja rahaa sekä akuutti Projektin puute, Pärnusta näyttää löytyvän tällä hetkellä paljonkin tämmöisiä tapauksia. Että siitä vaan ostamaan ja kunnostamaan:

Viikon matkailun jälkeen kasvimaan sato oli räjähdysmäisesti kasvanut. Nämä pari vapaapäivää kuluvat kerätessä, paloitellessa, raastaessa, pakastaessa. Ihanaa olla kotona!

Onni

Eilen raivasimme siskon kanssa isän sivuasuntoa; yksiötä, jonne hän on viime vuodet lukkiutunut juomaan, ja josta hänet on jo monta kertaa kiidätetty sairaalaan. Kun isä kotiutetaan sairaalasta ensi viikolla ja sama meno mitä todennäköisimmin jatkuu, ajattelimme vähän siivota. Asunnosta on kerätty pulloja jo säkkikaupalla, mutta vielä niitä löytyi yksi iso säkkikassillinen.

Päätin viedä säkin pulloineen Kalasataman romanileiriin. Ajoimme lasten kanssa leirin liepeille, läheiselle bensa-asemalle. Nolotti viedä kerjäläisille isän ällöttäviä viinapulloja. Nolotti jokin muukin. Ehkä hyväosaisena ”hyväntekijänä” esiintyminen? Mutta kassikin oli erityisen hyvä ja käytännöllinen, ajatellen Romaniasta saapuneiden romanien pääelinkeinoa, pullojen keräystä. Itse en halunnut sitä pitää, se muistuttaisi minua vain isän juomisesta.

Hipsin nopeasti autosta ja jätin säkin muina naisina leirin viereiselle nurmikolle. En katsonut taakseni, mutta lapset katselivat sitäkin tarkemmin.

– Ne meni heti katsomaan, mitä kassissa on!
– Ja nyt ne vilkuttaa meille!

Vasta auton ratissa, käynnistettyäni auton (hätävarjelua: kas kun ajattelin, että jospa ne vaikka ryöstävät meidät) katsoin leiriin päin. Kaunis, nuori romaninainen vilkutti meille silmät sädehtien, niin vilpittömän iloisena, että alkoi itkettää. Hänelle isäni pullot ja kassi olivat aarre. Samaan rintamaan liittyi kaksi vanhempaa naista vilkuttamaan ja hymyilemään.

Heitä ei yhtään hävettänyt. Eikä yhtäkkiä minuakaan. Tässähän me vaan oltiin, ihmisinä, yrittämässä selvitä jotenkuten tästä elämästä. Minä sain meistä sen suuremman lahjan; välähdyksen elämästä, jonka haasteet ovat aivan toista tasoa kuin omani.

– Kun auttaa oikein köyhiä tulee sydämeen semmoinen onni, pohdiskeli kotimatkalla vakavana kymmenvuotias.

Helsingin Kalasatamassa on romanileirin lisäksi hienoja graffiteja