keskiviikko 1. elokuuta 2012

Isälle

Lupasin palata sadonkorjuuterveisin, palaankin toisenlaisin tunnelmin. Satokausi on ollut kaikkien aikojen floppi (ainakin tomaatteja ja kurkkuja ajatellen) eikä näköjään ainoastaan minulla. Elämä yllätti toisellakin tavalla: isäni kuoli kolmisen viikkoa sitten.

Viimeiset vuodet isän kanssa olivat kohtuuttoman raskaita koko lähipiirille. Kuolema oli odotettu. Silti se yllätti. En varmaan ole vielä itse alkanutkaan tajuta saati hyväksyä asiaa. Sille ei ole ollut tilaa hektisessä heinäkuussa. Surun aika alkanee vasta nyt kun päiväkoti on avannut ovensa eli saan vihdoin aikaa ajatella rauhassa.

Miettiessämme siskon kanssa sitä mitä isästä kertoisimme papille, jonka tehtävänä on pitää hautajaisten muistopuhe, mieleeni nousivat nämä asiat, joista haluan isää kiittää:

Kiitos Isä, että avasit minulle koko maailman ja opetit, että tässä pienessä maailmankolkassa ajateltavat ajatukset ovat vain yhdenlaisia ajatuksia. Muitakin on.


Kiitos huumorintajustasi, valoisuudestasi ja karjalaisesta viisaudestasi: "Ilo pintaan vaik syän märkänis!"


Erityiskiitos avarakatseisuudestasi ja suvaitsevaisuudestasi!


Kiitos siitä, että koulutit minua määrätietoisesti tekemään asiat toisin: esimerkiksi pyyhkäisit minut jo pikkutyttönä tanssimaan kanssasi aina ensimmäisenä tyhjälle tanssilattialle (vaikka joka kerta hirvitti): "Täällähän on meininki kuin haudassa! Nyt näytetään niille miten tanssitaan! Äläkä yhtään mieti mitä ihmiset ajattelevat!"


Kiitos tuestasi ja anteliaisuudestasi, siitä että suojelit minua.

Isän elämän mullisti nuorukaisena Suuren mustalaisorkesterin (en muista oliko kyseinen orkesteri Bukarestin vaiko Budapestin valtiollinen) vierailu lapsuuden kotikaupungissaan Lappeenrannassa. Kyseisestä konsertista lähtien isän elämän yksi tavoite oli harvinaisen selvä; hän aikoi opetella koko mustalaisviulurepertuaarin.

Tottakai hän myös toteutti tavoitteensa. Siinä ei kauaa mennyt.

Isä opetteli koko gypsyrepertuaarin Radio Bukarestin suhisevista viikoittaisista lyhytaaltoradiolähetyksistä. Urakkaa helpotti kykynsä (jonka onnekseni häneltä perin) oppia melodiat ulkoa melkein saman tien korvakuulolta.

Tämän mustalaisviulun virtuoosikappaleen isä opetteli ensimmäisten kappaleiden joukossa ja se pysyi hänellä aina eräänlaisena päänumerona. Koko elämänsä hän täydellisti ja varioi samaa kappaletta, joten Leivonen soikoon täällä blogissanikin nyt hänen kunniakseen.

Videosta kannattaa panna merkille mustalaisorkesterin johtajan, viulisti primaksen, kirjotut liivit, sillä isälläni oli tottakai hankittuna monetkin samanlaiset mustalaismusiikkikeikkojaan varten. Huomatkaa myös primaksen takana soittavan punaliivisen soittajan kanteleen näköinen soitin, jota kuitenkin taotaan lyömäsoitinten tapaan. Se on mustalaisorkesterin perussointin cimbalom.

Suomessa oli tiettävästi yksi ihan omin käsin rakennettu cimbalom. Isäni nikkaroi sellaisen itse, kun Lappeenrannan kaupungista ei sen kaltaista osaamista (ja - osaan hyvin kuvitella -  mitään mielenkiintoakaan....) löytynyt. Sillä isäni sitten soitteli ja harjoitteli mustalaisorkesterisaundeja. Samasta kappaleesta oikean, ison mustalaisorkesterin versio (peräti 6 cimbalomia, kuten suurissa kokoonpanoissa tapana oli) löytyy täältä.

Minusta on oikeasti käsittämätöntä, länsimaiseen orkesterinjohtoon tottuneena, että näinkin ison orkesterin homma pysyy kasassa joidenkin satunnaisten jätkien (sooloviulisti, solistinen cimbalomin soittaja) varassa, jotka laiskanlaisesti käyvät näyttäytymässä orkesterin edessä. Että miten, millä kuudennella aistilla, ne kaikki muut siis seuraavat näitä? Mutta sepä juuri on ison mustalaisorkesterin taika. 

Isän elämä oli alusta loppuun ulkopuolisen elämää. Monikaan ei ymmärtänyt suomalaista miestä, jolla oli mustalaisen sielu, jonka sydän jatkuvasti kaihosi jonnekin muualle, jossa ihmiset olisivat värikkäämpiä, kehollisempia, suvaitsevaisempia, valoisampia, ymmärrettävämpiä...

Uskon ja toivon isän nyt päässeen paikkaan, jossa hän on vihdoinkin löytänyt enemmän sielunheimolaisia. Ja parempia bileitä! Esimerkiksi sellaisia Rio de Janeiron karnevaalien tyyppisiä, jotka kestävät monta päivää. Isäni kävi niilläkin tottakai kerran. Kyseistä matkaa kirosimme perhepiirissä myöhemmin hiljaa, isä kun halusi pitää loputtomia diailtoja Rio de Janeiron matkastaan (sambamusiikin soidessa) ja esitelmöidä meille loputtomiin karnevaalien eri puolista. Ja tätä totisesti jatkui ja jatkui vaikka perhe kuinka oli että EVVK.

On kaunista ja hienoa, miten ihmisen lopullisesti menettäessä kaikki vaikeat asiat pyyhkiytyvät pois ja mieleen jäävät ne vain ne arvokkaat, korvaamattomat asiat (miten nämä sambaluentoiltamatkin tuntuvat yhtäkkiä pelkästään hellyyttäviltä... ja miten harvinainen ominaisuus ihmisissä ylipäätään onkaan isäni kaltainen innostuneisuus ja perehtyneisyys hänen inspiroituessaan jostain asiasta).

Kiitos kaikesta, isä! 


ps. Olen kirjoittanut isästä aiemmin myös täällä.

12 kommenttia:

  1. Otan osaa suruusl, Marikka! Voimia tuleviin päiviin ja viikkoihin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kirjoitus isästäsi, joka vaikuttaa olleen upea ihminen. Otan osaa, voimia surutyöhösi.

    VastaaPoista
  3. Voi hyvä ihme, millainen vuosi. Tämän jälkeen voi tulla vain jotain ihan uutta. Otan osaa suruusi (miten mitättömältä tämä kuulostaakaan).

    Toivon kovasti että jatkamme pientä konkreettista arjen ylläpitoamme syksyllä, kaikesta huolimatta. Parsiminen ja neulominen on vähän niinkuin kävelyä, se näyttää kouriintuntuvalla tavalla että elämä jatkuu, aina jonnekinpäin...

    VastaaPoista
  4. Osanottoni isäsi kuoleman johdosta! Kuinka erikoinen ja omanlaisensa persoona hän onkaan ollut kirjoitustesi perusteella.

    Kyllä sinulla on ollut todella raskas vuosi. Toivottavasti saat todellakin jossain vaiheessa myös oman pienen hengähdystauon.

    VastaaPoista
  5. Otan osaa. Oma isäni sai melko tarkkaan vuosi sitten tiedon vakavasta sairaudesta ja hän nukkui pois joulukuussa. Tieto sairaudesta tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta tieto kuolemasta myös. Vaikka sitä tavallaan kai osasi odottaa, mutta kuolema tuli silti niin yllättäin. Edelleen huomaan ajattelevani välillä, että pitääpä kysyä isältä tai tämä pitää kertoa isälle ja sitten tajuankin...

    VastaaPoista
  6. Otan osaa ikävääsi! Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten päivien kultaiset muistot.

    VastaaPoista
  7. Osanottoni tätäkin kautta. Isältäsi olet perinyt paitsi kyvyn oppia melodioita korvakuulolta myös perinpohjaisen innostumisen taidon!

    Ja kiva, kun päivität taas tauon jälkeen blogiasi.

    VastaaPoista
  8. Kaikki se kaunis, mitä muistelet isässäsi, on kuin loistava timantti lasinsirujen keskellä.

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  9. Lämmin osaanotto myös minulta. Kiitos muistojen jakamisesta.

    VastaaPoista
  10. Otan osaa suruusi ja voimia sinulle ja muille isäsi läheisille!

    Sadonkorjuun aika ei ehkä ole vielä puutarhassa. Ihan kuin eräänlaista sadonkorjuuta olet joutunut tekemään muistojesi kanssa. Poiminut kauniita ja arvokkaita muistoja.

    VastaaPoista
  11. Lämmin osaanotto.

    Kauniisti kirjoitit isästäsi, tuli kyyneleet silmiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.