keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Taimikateus

Ihan kuin olisin kokenut tämän aiemmin. Ensin olen kasvattanut kuukausikaupalla omia taimia, sitten kuitenkin ryntäilen lopulta taimimyynneissä ostelemassa parempia taimia.

(Note to self ensi kevääksi: unohda siemenostokset, osta taimet valmiina! Ostat ne taas kuitenkin MOT...ja nyt siis jo aika monen kevään kokemuksella)

Tämän kevään tomaattini esimerkiksi kasvattivat akvaarion kosteudessa ilmajuuria, niiden lehdet muuttuivat oudon värisiksi ja käppyräisiksi. Tänään kävin hakemassa paljon terhakampia tomaatintaimia ystävältä, joka selkeästi oli tehnyt niiden kanssa jotain oikein. Maksu hoitui tovikorvauksella Vihdin aikapankin kautta.

Suvi kävi joku aika sitten meillä neuvomassa, miten koverran paaleista kasvihuonekasveille hyvät kasvatusalustat. Kun paalin sisään on koverrettu puukolla syvä "allas", se täytetään mullan, kalkin ja palaneen lannan seoksella.

Kasvihuoneessa osa taimista kasvaa jo paalialustassa, osa ulos istutettavista on vielä taimilaatikoissa. Hain viikonloppuna eräältä tilalta lisää olkipaaleja. Osan oljista käytän kasvimaan katteeksi, mutta pari aion vielä kovertaa istutusalustaksi ulkokäyttöön. Niihin voisi pistää kasvamaan vaikka lisää tomaatteja tai salkopapua.


Kaamea ja kissan arvoa suuresti alentava kauluriviikko on ohitse. Lilja on taas talon täpäkkä Kuningatar.

5 kommenttia:

  1. Hihihihi. Arvaa vain kuka täällä jo ehti kedehtia SINUN tomaatintaimiasi, omani kun olivat suunnilleen sirkkalehtivaiheessa silloin kun sinä kyselit sidontaneuvoja...Nyt ihmettelen ja kääntelen näitä, ja mietin että kannattaako istuttaa vai pitääkö mennä ostamaan paremmat. Olen varma että isompi kasvihuone ratkaisisi kaikki taimiongelmani. Uskottavaa?

    Ja kurpitsan ja kurkunsiemenet kylvin toissailtana. Että sitä rataa. Mutta kyllä sitä syötävää kuitenkin on joka vuosiu tullut yllin kyllin. Kurpitsaa varsinkin.

    VastaaPoista
  2. No hyvä että jollain muulla vähän sama homma noiden taimien kanssa. Kylvin siemeniä itse, mutta niin vaan piti ostaa valmiitakin taimia kun omista kylvöksistä itäneet taimet nyt ei vaan kasva ihan niin ihanan upeiksi kuin suunnittelin...Mutta menee se näinkin. :)

    VastaaPoista
  3. Täältä löytyy 11 kysymyksen haaste, jos sen haluat napata: http://millibaari.blogspot.com/2012/05/11-kysymyksen-haaste.html! Terveisin kasvimaasta haaveileva.. tai sen kitkemiseen loihditusta robotista ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Millibaari! Robotti olis kyllä hyvä.:)

    VastaaPoista
  5. Jostain syystä tänä keväänä tuntuu kaikilla olevan taimien kera ongelmia - kasvu on ikään kuin pysähtynyt. Etenkin tomskuilla... Mutta eiköhän kova kiri ala kohta, kun tämä kauhea kylmyys väistyy....

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.