keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Hyppy oravanpyörästä viiden lapsen äidin tapaan

Kävin Joannan kanssa koko Englantilaisen koulun viisivuotiaasta viisitoistavuotiaaksi. Parhaita ystäviä olimme vähän ennen murrosikää. Englantilaisen koulun loputtua en ollut luokkakaveriani nähnyt, mutta pääsiäispyhinä hän yhtäkkiä tupsahti meille. Joanna oli myymässä omaisuuttaan ja olin sopinut ostavani häneltä pari juttua.

Joanna oli siis todellakin myymässä koko omaisuuttaan, joka ainutta tavaraa. Hän oli ostanut perheineen pelkän menolipun Bangkokiin. Sieltä matkaa jatkettaisiin fiiliksen mukaan kohti Laosta ja Kambodzaa, tai sitten jonnekin muualle. Perheen omaisuus olisi mahdutettava viiteen reppuun.

Mukaan matkalle oli lähdössä Joannan aviomies, 12-vuotias poika sekä kolmevuotiaat kaksoset. Joannan vanhimmat lapset olivat jo parikymppisiä, he jäisivät Suomeen. Tytär oli vastikään tullut ensimmäistä kertaa äidiksi eli Joanna oli tuore mummo. Hän oli kuitenkin päättänyt hypätä oravanpyörästä nyt eikä sit.

­-  Myykö ne siis ihan kaiken, myös hammasharjat? tyttäreni taivasteli.
Minäkin kyselin ja pyörittelin päätäni. Miten niin ette ota kaikkia suositeltuja rokotuksia? Miten uskallatte? Miten ihmeessä pärjäätte kolmevuotiaiden kaksosten kanssa Aasiassa ilman rattaita? Oma nelivuotiaani ei suostu kävelemään edes tarhasta kotiin.

Joanna vastaili kokeneen maailmanmatkaajan rauhallisuudella. Koko rokotusohjelma olisi nostanut matkabudjettia ainakin tonnilla, ja jos sen tai tämän taudin saa, ei siinä rokotukset kumminkaan auta. Missä tahansa voi huonolla säkällä saada jonkun oikein pahan taudin, turha sitä on etukäteen surra.

Joannan tyyli on buddhalaisena miettiä asioita seuraavaan etappiin, ja ainoastaan siihen. Lastenratas-ongelmaa hän lähestyy esimerkiksi miettimällä, miten kolmevuotiaiden kanssa pääsee Helsinki-Vantaalle (”kun meillä kaikilla on vaan ne reput, voihan lapset ottaa vaan kainaloon?”). Bangkokissa taas sitten mietitään, miten seuraavaan etappiin päästään. Ja niin eteenpäin. 

Pian Kevin, Marius, Joanna, Juha ja Rebecca ovat kaukana täältä.

Ai niin, millä rahoituksella tämä hyppy oravanpyörästä oikein tehdään? Joanna kun on tällä hetkellä pelkkä kotiäiti ja kodinhoidontukikin jo loppui. Halvimmat lennot Bangkokiin (todella monen välilaskun kautta) maksoivat perheelle noin 1500 euroa. Joannan puoliso Juha on merimies. Hän otti työstään vuoden vuorotteluvapaata. Perhe on laskenut elävänsä hyvin tällä korvauksella. 

Tai hyvin ja hyvin: Joanna suosii mukavuuksettomia asuntoja (”juokseva vesi olisi kyllä välillä kiva kun yksi lapsista on vielä vaipoissa”) ja syö vain katukeittiöistä (tämä on hänen mukaansa muutenkin ainoa turvallinen tapa välttyä vatsapöpöiltä kaukomailla; varmistaa itse, että ruoka tosiaan kuumennetaan). Jos elämä Aasiassa tuntuu hyvältä, Juhan suunnitelmissa on pestautua johonkin sikäläiseen laivaan. Asiat selviävät aikanaan.

Vaikka itse olen pikemminkin kodinrakentaja- kuin reissaajatyyppi, Joannan tapaaminen teki minulle hyvää juuri nyt. Hänen elämänasenteestaan sain paljon pohdittavaa. Pyynnöstäni Joanna avasi matkansa taustoja vielä seuraavalla maililla:

Minulle on tavallista tehdä muutoksia ja nopeita päätöksiä suunnittelematta ja selittelemättä asioita sen enempää etukäteen. Meidän elämämme ei vaan ollut sitä mitä sen piti mielestäni olla joten päätin muuttaa sen. En ymmärrä ihmisiä jotka valittavat elämänsä kurjuutta eivätkä tee mitään asialle, masentuvat, keksivät  toiminnalleen tekosyitä, katkeroituvat ja syyttelevät muita. Minun tapani on yksinkertaisempi.  Jos joku on vialla, se pitää vaan korjata. Eivät asiat muutu valittamalla. Jos mitään ei vaivaudu tekemään, on turha valittaakaan.

Toinen syy joka varmaan vaikutti päätökseen oli lasten turhautuminen. Ei voi olla normaalia että lapsi käyttää koko nuoruutensa istumalla eri laitoksissa: päiväkodissa, eskarissa, eri asteen koululaitoksissa opiskelemassa kirjasta asioita jotka oppii paljon nopeammin, perusteellisemmin ja helpommin kokemalla, kokeilemalla, tuntemalla ja näkemällä. Se pieni aika mikä jää koulun ja läksyjen jälkeen vapaaksi, käytetään harrastuksiin ja tietokoneella istumiseen ja pelikoneisiin. Haluan että lapset näkevät, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja eikä vain se, että opiskellaan, käydään armeija, mennään töihin, perustetaan perhe, kerätään rahaa ja omaisuutta, jäädään eläkkeelle, valitellaan eletyn elämän turhuutta ja kuollaan jotta jälkipolvi voi tapella perinnöstä.  Kun elämä on liian helppoa, on hyvä näyttää lapsillekin että on olemassa maailma ilman pelikoneita, K-supermarketia ja Ronald Mc Donaldsia.

Miehen syitä en tiedä, mutta luulen että hän ainakin haluaa viettää enemmän aikaa lasten kanssa nyt kun siihen on mahdollisuus ja lapset ovat vielä pieniä. Reissussa tutustuu toivon mukaan lapsiin aivan eri
tavalla kun kaikki tehdään yhdessä ja kaikkien toiveet ja tarpeet otetaan huomioon. Kotioloissa sitä ei aina huomaa. On helppo asua saman katon alla ja olla aivan vieraita toisilleen silti.

Henkilökohtaisella tasolla etsin sitä mitä kaikki etsivät joskus:onnea. Minulle raha tai tavarat eivät ole tuoneet sitä. Pidän yksinkertaisuudesta ja tietynlaisesta askeettisuudesta ja vapaudesta ajatella, liikkua ja elää omalla tavallani. Olen yksinkertainen elämäntapabuddhisti. En ole rohkeampi kuin kukaan muu, en vain osaa pelätä ja surra asioita etukäteen.

On mukavampaa elää kuollessaan kuin kuolla eläessään vain koska pelkää elää ja tehdä elämästään sellaisen kuin haluaa. Mitä hyötyä on elää toisten odotusten mukaisesti ja katkeroitua ja syytellä muita elämättä jäänneestä elämästä? Luulen että on mielekkäämpää vanhempana muistella tehtyjä asioita kuin surra niitä, mitkä jäi tekemättä. 

 
Monet pelkäävät turhaan epäonnistumisia ja eteen tulevia vaikeuksia. Mielestäni epäonnistumiset ovat osa elämää joista pitää oppia ja sen jälkeen yrittää uudelleen.  Asioilla on tapana selvitä tavalla tai toisella. Turhalla huolehtimisella ja suremisella ei saa aikaan muuta kuin itselleen kurjan olon.  Jos tänään suree huomisen vesisadetta, jää helposti huomaamatta, että tänään paistaa aurinko.

Matka on seikkailu omaan elämään ja toisiimme eikä seikkailua voi suunnitella etukäteen. Eihän se silloin olisi seikkailu?

Joannan ja perheensä matkapäiväkirjaa voit seurata täältä:
http://snufkinsworld.blogspot.com/

Tarpeellinen jääkaapimagneettini

5 kommenttia:

  1. En oikein keksi muuta sanaa kuin VAU! Ehdottomasti haluan mukaan matkaan, jään siis lukemaan päiväkirjaa!

    VastaaPoista
  2. Hatunnosto ja ihanaa, elämänmakuista reissua ystävällesi! Hän kirjoitti niin syvälle uppoavasti asiaa!
    Minussa asuu sellainen Nuuskamuikkusmainen kulkija sisällä mutta Muumimamman velvollisuudet pitävät minut pesänrakentajana ;)
    Tuollaiseen irtiottoon vaaditaan että se rakas aikuinenkin on Nuuskamuikkusmainen
    Mitä ehkä voi kuvitella merimiehen sisällään olevan.
    Kiitos linkistä, taatusti seuraan heidän matkaansa!
    Kiitos myös sinulle blogistasi, olen lukenut juttujasi jo kauan ja yhä ja vain tulen aina hyvälle mielelle.
    Ihanaa kevättä ja tsemppiä kasvunihmeen odotteluun!

    R&T

    VastaaPoista
  3. Aivan loistava kirjoitus todella inspiroivasta aiheesta. Olenkin jakanut tätä bloggausta siellä ja täällä. Kohtaan työssäni paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä elämäänsä, haluavat kaikenlaista, mutta katkeroituvat kun "se ei ole mahdollista". Usein tulee tunne, että eivät he halua nähdä tekosyidensä läpi, eivät he halua kenenkään sanovan että kaikki on mahdollista, kaikki on itsestä ja omista valinnoista kiinni. Tällaisia esimerkkejä tarvitaan. Kiitos että kirjoitit tästä!

    VastaaPoista
  4. Harvoin kommentoin täällä, mutta muistan antaneeni joskus kauan sitten tunnustuksen tälle blogille ja tein niin taas, koska melkein jokaisen kirjoituksen jälkeen nyökyttelen painokkaasti ruudun tällä puolella, sillä olen niin samoilla linjoilla (ainakin toiveissani) monista asioita. Sinulle on siis tunnustus blogissani, ota tai jätä :)

    VastaaPoista
  5. Tosi fiksuja ajatuksia. Kumpa useammat ihmiset uskaltais ajatella samalla tavalla!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.