torstai 11. lokakuuta 2012

Kiitos, Anne Fried!

Ystävän kanssa pohdittiin esikuvallisia naisia; kenestä olisi oman elämän idoliksi? Kun mietittiin naisia, joiden oli pitänyt aloittaa alusta monta kertaa, ja jotka olivat silti onnistuneet muuttamaan suuretkin vastoinkäymiset valoisuudeksi, ystävä muisti Anne Friedin.

Olin unohtanut koko Friedin vuosikausiksi, mutta tällä viikolla tulin keskustelumme takia lukeneeksi elämänkertansa Elämän värit, "kakkoselämänkertansa" Lisälehtiä sekä mietekokoelman Anne Friedin ajatuksia.

Erityisesti viimeisimmässä kirjassa tiivistyy Friedin ajatusmaailma, joka on herättävän vastakohtainen tämän hetken minäminä-ajattelulle.

Kyllä elämän tarkoitus on antaa muille, ei vain jäädä pyörimään oman navan ympärille. Kiitos sinne jonnekin, Anne Fried, kun muistutit!

Yleensä ajattelemme vain itseämme: Mitä olen tehnyt, mitä minulle on tapahtunut ja mitä se merkitsee minulle: Kaikki on minä ja minä. Kuitenkin on välttämätöntä sanoa: Nyt en ajattele itseäni vaan koko maailmaa. Suljen pois itseni, keskityn kuuntelemaan hiljaisuutta ja ottamaan vastaan, mitä se antaa, mitä se opettaa ja puhuu.

Mitä voisin tehdä kohdalleni tulevan ihmisen puolesta, että hänen olisi hyvä olla? Jos ajattelisimme enemmän toisten hyvinvointia, elämä olisi paljon parempaa. Kun ajattelemme vain itseämme ja omaa hyvinvointiamme, ei elämä voi olla hyvää.

Hiljaisuus on tila, jossa ihminen voi kuljeskella omassa syvyydessään. Voin olla yksin oman itseni kanssa ja tuntea, kuka olen. Olenko tyytyväinen siihen, mitä olen juuri nyt? Onko jotain sellaista, mitä minun täytyy tehdä voidakseni olla se, joka haluan olla? Olla yksin itsensä kanssa ja ajatella, mitä haluaa olla ja tehdä. 

(Anne Friedin Ajatuksia. Sanat kuin kosketus. toim. Harri Markkula WSOY 1999)
 


ps. Tällaiseen postaukseen ei tietystikään voi sopia musiikiksi mikään muu kuin tämä.

12 kommenttia:

  1. Tämä on niin totta. Silti ei mitenkään yksinkertaista toteuttaa. Ihmisen on hirveän vaikea muuttaa itseään ja tulla tahdon voimalla sellaiseksi joka ajattelee muita, tai ylipäätään jonkinlaiseksi. Itsekeskeisyys on kamala vankila, josta ei niin vain murtauduta. Uskoisin että niitten joilla on oikeasti hyvä mielen perusturvallisuus on helpompaa irtautua minäkeskeisyydestään. Oma olemassaolo on ikäänkuin turvatumpaa eikä siihen tarvitse laittaa energiaa. Meillä muilla vapautuminen voi tapahtua niinkin, että elämä hajottaa sen vankilan ulkoapäin ja ihminen pääsee viimein hiljaisuuteensa.

    Mitenköhän oli Anne Friedillä?

    ps Marikka, onko tuo sanavahvistus välttämätön? Merkkejä on toivoton nähdä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Liisa! Tarkoitatko kursivointia vai lihavointia?

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä; lisäsin Friedin kirjaston "ostoslistalleni".

    Kirjallisuus yleensäkin on minulle keino irtautua oman navan kaivelusta (toki lukeminen merkitsee paljon muutakin), nähdä pidemmälle, myötäelää muiden suruja ja iloja.

    VastaaPoista
  4. Tuokin on totta, mitä Liisa sanoo.

    Niin ja tuo sanavahvistus, Marikka, on sellainen hankala, epäselvä kirjain/numerosarja, mikä pitää "suorittaa", jotta saa kommentin läpi. Useimmat seuraamani bloggaajat, myös minä, ovat sen poistaneet ilman mainittavia spämmiongelmia.

    VastaaPoista
  5. Poistin sanavahvistuksen nyt, minustakin se on lähes mahdoton. Toisaalta aiemmin kun poistin se, spämmejä alkoi tulla tähän blogiin niin kauheasti, että se oli kuitenkin pakko palauttaa...toivotaan nyt parasta.

    VastaaPoista
  6. Anne Friedin ajatuksille hiljainen, mutta painokas AAMEN (=näin on).

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä, pisti mietteliääksi mitä sitä voi maailmalle antaa.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkistä!

    En ole tainnut tämän vuosituhannen puolella lukea Anne Friediä. Asia korjaantuu heti huomenna, jos kirjastossa on jokin hänen kirjoistaan.

    VastaaPoista
  9. Tuohon minäminä-keskeisyyteen tulee kyllä sorruttua liian usein. Kiitos kirjavinkistä! Täytyy tutustua Anne Friediin.

    VastaaPoista
  10. Eksyin sivullesi vahingossa. Luen paljon laidasta laitaan, täältä nappaankin hyviä lukuvinkkejä!

    VastaaPoista
  11. Kiitos tästä tänään! Anne Friedin ajatuksia olen lukenut aimmin ja yhä uudelleen ja uudelleen ne tuovat iloa ja sisäistä rauhaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.