keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Satoa, sittenkin

Eilen luomupuutarhuri Suvi kävi meillä tsekkaamassa sadon: mikä meni tänä kesänä pieleen, missä taas onnistuttiin? Oli lohduttavaa kuulla kokemuksia isommilta viljelykentiltä; tämä kesä oli tosiaankin aika poikkeuksellinen ja sadot ovat monella jääneet odotettua pienemmiksi.

Mutta nyt, kalkkiviivoilla, minulla on ainakin alkanut puutarhassa uusi kukoistus- ja kasvukausi.Kurpitsoja tulee sittenkin, samoin kasvihuonekurkkuja. Valkosipuleista tuli komeita eikä peliä suinkaan menetetty vaikka unohdin kerätä ne ajallaan; ne kuivuvat vielä. Joka puolelle (jopa pihatammeen) tänä kesänä levinnyt harmaahomekaan ei ole esimerkiksi kurpitsoille mitenkään vaarallinen. Kun homeiset lehdet poistaa kasvi jatkaa hedelmien tekemistä eikä suinkaan kuole kuten luulin.

Kiitos innostavasta iltapäivästä Suville! Suosittelen kaikille kotiviljelijöille ammattilaisten osaamisen käyttöä silloin kun oma sormi menee suuhun. Nyt on pää taas täynnä uusia viljelysuunnitelmia ensi vuodelle, jolloin tottakai teen kaiken paljon paremmin ja osaavammin.


ps. Ylen Sari Valto kävi meillä viime viikolla tekemässä päivitystä projektiini. Juttu on luettavissa täältä.

3 kommenttia:

  1. Olisiko se siis harmaahometta, jota tuli parvekkeella kasvatuksessa olevaan tammentaimen lehtiin? Taimi on vielä parikymmensenttinen ja lehtiä vain muutama. Katsotaan, miten sen käy.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa siltä. Sateisen kesän vitsaus...

    VastaaPoista
  3. Hei! Tykkään kovasti blogistasi ja harrastan itsekin "lähiöviljelyä". :) Kasvaako sulla kurkut heinäpaaleissa vai mitenkä olet rakentanut nuo penkit? t:Tytti

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.