perjantai 27. elokuuta 2010

Miksi vähemmän?

Luonnonsuojelufraasit, jotka aikoinaan kaupunkilaisena kuulostivat lässynläältä, ovat nyt maalla asuessa alkaneet elää. On yksi asia kuulla luennointia luonnon monimuotoisuuden tuhosta ja ihan toinen juttu katsella sen konkreettista tuhoutumista oman kodin vieressä. Siinä, missä vielä hetki sitten oli kaunis, arvokas, monille eläimille tärkeä ja lapsille korvaamattoman jännittävä keijumetsä onkin eräänä päivänä tyly avohakkuu. Eikä metsä tule takaisin ennen kuin ehkä sitten, kun olet jo vanha mummo.

”Luonnonvarat” ovat kaupunkilaiselle kaukainen käsite. Jostain kaikki se puu ja muu matsku tietenkin haetaan, hän ymmärtää. Mutta se, mistä metsä nyrhitään – ja millä keinoin - ei kaupunkilaista kiinnosta ellei raiskattu maisema satu olemaan oman mökkitontin vieressä.

Tarkoitus ei ole tässä syytellä kaupunkilaisia. Vaan kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että paikoissa, missä suurimmat luonnontuhot tapahtuvat asuu liian vähän ihmisiä pitämään niin suurta meteliä, jota asia vaatisi. Enää ei kaupungeista matkustella maaseudulle massoittain Koijärven tyyliin luontoa pelastamaan. Siksi Suomen maaseudusta on tullut eräänlainen Villi Länsi, jossa esimerkiksi metsille, tai ranta-alueille voi tapahtua mitä vain. Kovaa vauhtia niin tapahtuukin.

Turha on kuitenkaan syyttää esimerkiksi vain ahnetta metsäteollisuutta. Johonkin suureen tarpeeseen kaikki tämä kaadettu puu on matkalla. Sitä tarvitaan. Me ihmiset tarvitsemme näin mittavaa luonnon riistoa, koska haluamme säilyttää juuri tämän elintason. Vähempi ei meille riitä.

Tulin juuri metsästä koiran kanssa. Koska sieniä ei löytynyt, aloin taas ihailla koiraa ja miettiä, miten tasapainossa kaikki muut eläinlajit ympäristön kanssa tuntuvat olevan. Miten kummallista, että yksin ihminen saa aikaan tällaista tuhoa ja haluaa itselleen niin paljon, aina vain enemmän ja enemmän. Vaikka on muka olevinaan lajeista viisain.

2000-luvun tärkeimpiin suomalaisiin kirjoihin kuuluvat mielestäni Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen mykistävät metsä-aiheiset kirjat, joista erityisesti uudemman Metsänhoidollisia toimenpiteitä toivoisin jokaisen suomalaisen lukevan. Se herättää, itkettää ja näyttää ahneutemme rumat jäljet.

Jo tämän linkin kuvista selviää, miksi meidän pitäisi haluta vähemmän.

4 kommenttia:

  1. Olen muuttanut maalle kolme vuotta sitten työuupumuksen jälkeen. Eikä kaduta. Ekotietoisuuskin on kieltämättä pikkuhiljaa alkanut nousemaan. Kärsin kuitenkin krapulasta, kun annoin kaksivuotta sitten avohakata 1,5 h metsääni. En silloin vielä ymmärtänyt, mitä tein. Sniif... No, kukaan ei ole täydellinen. Onneksi minulla on vielä runsaasti metsää jäljellä, ja toista kertaa en aio tällaista mokaa tehdä.
    Mitäs muuta. Sielu eheytyy, ja luovuus puhkeaa kukkaan tällaisessa ympäristössä Kainuun korpi- ja suomaisemien keskellä.

    VastaaPoista
  2. Tänä päivänäkin tehdään - onneksi - metsiensuojelutyötä! Jokainen voi liittyä mukaan ja auttaa omalta osaltaan!

    http://www.metsavetoomus.fi/mitasinavoittehda/index.html

    Erityisen tärkeää juuri nyt olisi kiinnittää huomio Etelä-Suomeen. Luonnontilaisia metsiä on etelässä (metsiensuojelusta puhuttaessa etelän raja kulkee tuolla Oulun-Kainuun kohdalla) käsittämättömän vähän: alle 2% ja eteläisimmässä Suomessa vain reilu 1%!

    Suomen metsät ovat erityisen monipuolisia. Poikki maan kuljettaessa esiintyy useita erilaisia metsätyyppejä korpimetsistä lehtoihin ja havupuiseen taigaan. Suojelua kaipaa jokainen erilainen metsätyyppi. Etelän lehtoa ei auta Inarin suojelualue - tai toisinpäin. Lisäksi suojelualueiden tulisi yhdistyä toisiinsa, jotta luonnontilainen metsä muodostaisi yhtenäisen "ekokäytävän". Eteläisimmän Suomen tilanne on jo niin huono, että uusien suojelukohteiden lisäksi tarvitaan korjaavia ja palauttavia toimenpiteitä. Luonnon kannalta luonnontilaista metsää - siis metsänhoidolta rauhaan jätettyä metsää - tulisi olla 10% metsistä kautta maan.

    VastaaPoista
  3. Kaupunkilaisena eri metsätyyppejä ei eroittanut toisistaan. Siksi väite siitä, että oikeat metsät olisivat Suomesta katoamassa tuntui lähinnä mielikuvitukselliselta. Hetihän ne Helsingistä lähtiessä tuntuivat levittäytyvän joka puolelle! Nyt silmä jo rekisteröi sen, että ikimetsät ovat vähissä. Kiitos tärkeästä linkistä!

    VastaaPoista
  4. Metsätyypit opetetaan kaikissa kouluissa kautta Suomen, mutta eivätpä ne taida lapsille mieleen jäädä. Valitettavasti maaseudulla(kin) elää sellainen käsitys, että hieno ja hyvä metsä on hoidettu metsä, jossa suorissa riveissä seisoo samanmerkkistä ja -ikäistä puuta. Lahot on raivattu pois ja metsäpalot sammutettu kiireesti. Suomessa on omaisuudesta totututtu huolehtimaan: koskee myös ja erityisesti metsiä. Uhanalaiset lajit eivät tästä hoidosta kovin kiitä. Toki suurimmat metsänomistajat ovat valtio, kirkko ja metsäyhtiöt, eivätkä yksityishenkilöt. Silti olisi ihan hyvä, jos ajatus luontoystävällisemmästä metsänhoidosta ja siitä mikä oikeastaan on luontoa ja mikä metsätaloutta, leviäsi kaikkien keskuuteen. Ettei se ajatus, joka metsää ajatellessa nousee esiin, olisi automaattisesti mielikuva hyvin hoidetusta mäntykankaasta. Metsäyhtiöt myös osaavat valitettavan levittää hyvin informaatiota Suomesta vihreän kullan maana ja kuvaa talousmetsästä "oikeana metsänä". Kumpikaan ei ihan sellaisenaan pidä paikaansa.
    Pääsinpäs mainostamaan mieliaihettani :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.