torstai 5. huhtikuuta 2012

Miten meni ekopaasto?

Aloitin ekopaaston helmikuun lopulla. Nyt kun paastopäiviä on jäljellä enää kaksi on hyvä hetki arvioida miten homma sujui.

Täältä voit lukea alkuperäiset ekopaastolupaukseni. Niistä ensimmäinen, kasvissyönti, on sujunut lipsumatta hienosti. Alunperin pelkäsin, että jo näinkin lyhyt aika pelkällä kasvisruoalla tekisi minut aneemiseksi. Oikeassa olin, sillä viime viikolla mitattaessa hemoglobiinini oli vain 114. Rautakuurin syömisen jälkeen aion kuitenkin edelleen syödä kasvispainotteisesti. En ennen paastoakaan syönyt lihaa kuin pari kertaa viikossa eli uskon, että tämä riittää.

Toinen lupaus, turhan infovirran rauhoittaminen (erityisesti facebookkailun rajoittaminen) on ollut vaativampi juttu, sillä se koukuttaa ihan eri tavalla. Kun asiaan alkaa kiinnittää tietoisesti huomiota ja päättää etukäteen sulut virtuaaliajalle, elämä rauhoittuu ihan uudella tavalla. Tämän paastolupauksen aion pitää matkassani ja jatkaa sen opiskelua myös paaston jälkeen.

Toivotan teille lukijat tunnelmallista pääsiäisjuhlaa asiaankuuluvan videon kera. Ei lannistuta takatalvesta, sillä valohan on jo täällä!

Oi ihana Pääsiäinen!
Oi Pääsiäinen, Herran Pääsiäinen! Jalo pääsiäisjuhla on meille tullut!
Oi Pääsiäinen! Syleilkäämme ilosta toinen toistamme!

(Pääsiäisstikiira, 5. veisu)

ps. Kissasuojatussa tomaatti-kurkkukasvattamossani voidaan hyvin. Akvaario on huippupaikka kasvattaa taimia sillä kosteus pysyy ja taimet nauttivat. Akvaarion päällä ovat parsa- ja kukkakaalit, jotka nostetaan aina kirjahyllyn päälle yöksi siltä varalta, että kissa tönäisisi yöllä tämän huoneen oven auki. Päivisin ovi on lukossa. Aina!

Olen siis yrittänyt varautua taimituholaiskissan suhteen aivan kaikkeen. Kissa on kuitenkin älyttömän ovela, eli tässä vaiheessa ei voi kuin todeta, että se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa: saa nähdä kenen suuhun nämä herkut lopulta päätyvät.

"Kato hei sää onko siellä jo kevät!"

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.