Taannoinen keskustelu sai minut pohtimaan omia kohtuullistamisratkaisujani. Minähän en ole jättänyt työtäni tai muuttanut mummonmökkiin askeetin elämää viettämään, eli missä kohtuullistaminen oikeastaan näkyy? Mietintä toi mieleen nämä asiat.
1. Lyhennetty, nelipäiväinen työviikko. Ratkaisu, jota olen täällä aiemminkin hehkuttanut tosi paljon.
2. Asumisratkaisu: erityisen pieneksi rakennettu talo (= pienemmät rakennuskulut, pienemmät lämmityskustannukset, pienempi pinta-ala siivottavaksi eli enemmän aikaa vain oleiluun). Tontti ostettiin aikoinaan alueelta, jossa maan hinta oli pääkaupunkiseutuun verrattuna kuusi kertaa halvempi.
3. Lasten harrastusten siirtäminen kotiin tai aivan lähialueille. Kun pitkät työmatkat vievät aikuisten aikaa, emme halua viettää myös vapaa-aikaamme harrastuskuskauksissa. Onneksi asumme kirkonkylässä, jossa kävelymatkan päässä on tarpeeksi harrastusmahdollisuuksia.
Meillä on ollut tosi hyvä tuuri esimerkiksi lasten soitonopettajien kanssa. Viereisessä talossa asuu tytön ihana piano-opettaja, seuraavalta kadulta löytyy pariskunta, jonka mies opettaa pojalle kitaraa ja vaimo opettaa tytöille bändijuttuja. Vaikka yksityistunnit ovat musiikkiopistoa kalliimpia, loppupeleissä ne tulevat meillä halvemmiksi (bensakulut). Yksityistunnilla käyvä lapsi välttyy myös koko teoria/orkesteri/matinearumbalta ja siltä stressaavalta numeroarvioinnilta, josta itselläni on lapsuudesta painajaismaiset muistot.
Meillä musiikkitunneilla käynti on ollut sillä tavalla rentoa, että se on joustanut tilanteen mukaan. Voin hyvin vaikka pyytää soitto-opettajia antamaan jossain kuussa vain kaksi tuntia, jos meillä on vaikka huono rahatilanne.
Mihinkäs tässä on kenelläkään kiire? Oppia voi vähän hitaamminkin. Myös musiikkia.
Tytön huippulahjakkaalta bändiopelta on tulossa pian uusi levy uuden bändin kanssa, mutta tähän väliin tunnelmia siltä ensimmäiseltä:
4. Omien harrastusten järkeistäminen. Vähitellen kaikki omatkin harrastukset ovat siirtyneet kotiin (lukeminen, bloggaaminen), pihalle (kasvimaan hoito) tai lähimaastoon (kävely ja baletti kylällä).
Tämä harrastusten kohtuullistamispalikka oli itselleni erityisen haastava. Oli esimerkiksi vaikeaa hyväksyä se tosiasia, että juuri minä en voimaannu vaan stressaannun rääkkijumpissa.
Minä saan valtavasti energiaa pitkistä yksinäisistä kävelylenkeistä metsässä. Hurjan paljon halvemmaksikin se tulee. Hyvästi, kuntosalijäsenyydet!
Sisäinen orjanpiiskurini kuitenkin pitkään huomautteli, että metsäkävelyt eivät ole yhtä tehokasta liikuntaa. Juuri tässä kohdassa olikin se haaste. Uskaltaisiko nyt päälle nelikymppisenä jo ruveta epätehokkaaksi, ei-huippukuntoiseksi? Onko esimerkiksi kauhean vaarallista olla viisi kiloa painavampi? Sen jälkeen kun se ei ollut enää vaarallista itselle, se ei tainnut enää olla vaarallista kenellekään.
5. Tärkein kohtuullistamisratkaisu: vähempi kulutus. Kaikessa.
Tässä on se jatkuvan haasteen paikka, kuten jokainen kohtuullistaja tietää. Kun omaa egoa ei voi enää buustata ostoksillaan, matkustelemisillaan tai asemallaan, oma arvo pitää etsiä jostain muusta vähän vaikeampaa kautta.
Aina kun minulta kysytään se ikuinen kysymys, että mitä nykyiselle maailmallemme tapahtuisi, jos kaikki rupeaisivat tuosta vaan kohtuullistamaan, mieli tekisi sanoa, että kokeilepa hetki elintasosi laskemista ja tule sitten kertomaan mielipiteesi siitä onko kovin todennäköistä että ihmiskunta massamielessä innostuu siitä? Mikä askeettisemmassa elämäntavassa massoja niin kun houkuttelisi?
Siinä vaiheessa, kun suurin osa ihmisistä haluaa alkaa elää kohtuullisemmin pitää toki vaihtaa yhteiskuntajärjestys. Kasvuun perustuva yhteiskunta on vain yksi malli. Muitakin löytyy, jos halutaan.
Uskotteko te tämän tapahtuvan ihan lähitulevaisuudessa? Itse en jaksa olla ihan niin idealisti.