sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Valoa kaamoksessa

Kirjan kirjoitustyö pääsi, pienen lamautumistauon jälkeen, uuteen vauhtiin. Valoa tulvii elämään muutenkin. Olen pähkäillyt taas kerran uuden, terävälinjaisemman blogin avaamista ja tämän poistamista, mutta tullut jälleen siihen samaan tulokseen, että pysyköön vain tämmöisenä sekametelisoppana.

Lähiaikoina säästän korkealentoisemmat juttuni kirjaan ja keskityn täällä vaihteeksi tuote- ja kirja-arvioihin, sillä niitä täällä on jo pidempään odottanut iso pino.


Ostin kaksi uutta päiväkirjaa. Niiden kannet lupaavat parempia aikoja.



ps. Kuuma joululahjavinkki kaikkien pikkutyttöjen vanhemmille. Juostuani tämän pikkujannun perässä koko viime kesän en ihmettele ollenkaan tyypin ympärille syntynyttä valtavaa ilmiötä. Kyse ei ole vain musiikillisesta lahjakkuudesta tai karismasta, vaan siitä, että koko jäbä liitelee niinsanoakseni aivan toisella levelillä kuin me muut. Robinin syvin olemus on minusta saatu hienosti vangittua tälle uunituoreelle videolle.
Jos tästä valon lapsesta ei tule hyvälle tuulelle, sitten ei kai mistään?

4 kommenttia:

  1. Mistä ostit nuo päiväkirjat, ne ovat todella kauniita?

    Onnittelut kirjasta! Omat tyttäreni (vanhin on ekalla) eivät ole kiinnostuneet Robinista, mutta poika (2,5 v.) ihastui ensikuulemalta Frontside Ollie -biisiin ;).

    Jotenkin hätkähdyttävää, että Robin tuli vasta tänä vuonna julkisuuteen ja nyt loppuvuodesta hänestä on julkaistu kirja.

    VastaaPoista
  2. Hei Maria, päiväkirjat löytyivät Helsingin taidemuseon Tennispalatsin kaupasta. Siellä on käynnissä se ihana Nanna Suden näyttely, jota niinikään suosittelen.
    Robinista on muuten kirjan lisäksi myös tehty nyt kokoillan elokuva, joka tulee kohta ensi-iltaan. Sen lisäksi on Robin-vaatemallisto, Robin-meikkisarjat, kouluvihot, kamat, pyyhekumit jne.:;)
    Robin itse on hyvin määrätietoisesti laulanut taaperoikäisestä eli laulu-ura ei tullut ihan puun takaa, mutta se, että joku juttu (esiteinilaulajat yleensäkin...se Tuulikin on nimittäin tosi hyvä) breikkaa näin suuresti juuri nyt, kertoo varmaan jostain tästä ajasta.

    VastaaPoista
  3. Onnittelut kirjasta, ihan mahtava juttu!

    Kundi tosiaan vaikuttaa jotenkin symppikseltä ja harvinaisen jalat maassa tyypiltä. Ablodit Robinille tältä tädiltä!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kannet päiväkirjoissa, varsinkin tuo turkoosi, niin kaunis! Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.