perjantai 28. syyskuuta 2012

Tädin sienikoulussa

Tätini (joka hyvin mahdollisesti on koko maailman energisin eläkeläinen) teki kanssani viime viikolla metsäretken. Tällä reissulla täti opetti minulle - aiemmin pelkkiä kanttarelleja ja suppilovahveroita poimineelle - paljon uusia lajeja.

Vaikka tattiaika on jo melkein ohi, herkkutatit ja koivunpunikkitatit ehdin vielä oppia. Lampaankääpiä löysimme paljon, samoin rouskuja. Meidän perheessä sienisalaatteja syö vain minä. Tästä syystä en aiemmin ole innostunut poimimaan karvarouskuja tai haaparouskuja, vaikka niitä kasvaakin meilläpäin tuhottomasti. Monesta lamasta neuvokkaasti selvinnyt tätini antoi kuitenkin hyvän vinkin sen käyttöön. Hyvät lama-ajan lihapullat saa laittamalla pulliin vain kolmasosan lihaa, kolmasosan rouskuja ja kolmasosan perunaa. Sieniä vihaavat lapsetkin tulevat näin syöneeksi niitä ihan tietämättään.



ps. Katsoitteko Maj Lind-pianokilpailuja? Me rakastuimme lasten kanssa ihanan introverttiin voittaja Sergei Redkiniin. Tällaiset vilpittömät "mä vaan soitan"-taiteilijat ovat nykyään harvassa. Paljon enemmän liikenteessä on niitä Suuria Taiteilijaegoja. Kunpa Sergei ei koskaan muuttuisi sellaiseksi!

Erityisesti linkin ensimmäinen video eli Prokoffjevin pianokonsertto kannattaa kuunnella, jos haluaa kokea elämyksen. Meidän lapset tanssivat keskiviikkoiltana läpi koko biisin.

1 kommentti:

  1. Lampaankäävästä saa ihania sieninugetteja, jotka maistuu sellaisilekin, jotka eivät erityisemmin sienistä välitä. Leivitä ja paista (runsaassa) voissa. Nam!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.