torstai 22. maaliskuuta 2012

Kissasuojattua taimikasvatusta

No niin. Ekat taimeni hotkaisi suuhunsa sitten velmu kissani. Ensimmäisten satsissa ei ollut kuin basilikaa ja silopersiljaa, mutta kyllä silti harmitti, sillä ne taimet olivat jo pitkällä.

Tajusin alunperinkin ettei kissan ulottuville voi pistää mitään vihreää, joten kasvatin taimia ikkunallisessa saunassamme, jonne kissalla ei ole pääsyä. Mutta saunassakäynnin ajaksi taimet pitää tietysti siirtää toiseen huoneeseen. Tuhoon ei tarvittu kuin yhden oven unohdus hetkeksi auki; kaikki vihreä hävisi nanosekunnissa.

Nyt suunnitelmani on seuraava: korvaamattomimmat, tärkeimmät taimet kasvatan pojalta saadussa isossa, kannellisessa akvaariossa, muut muovikannellisissa ikkunalautarasioissa. Saunassa saavat edelleen olla ne taimet, joiden tuho ei ole katastrofaalinen. Eilen kylvin tuhoutuneet lajit uudestaan, tänään kylvän tomaatit, kasvihuonekurkun, munakoison, paprikan, lehtikaalin, kukkakaalin, parsakaalin ja ruohosipulin.

Miten te kasvatatte taimia talossa, jossa on kissa?

 Lilja lepäilee herkullisen taimiannoksensa jälkeen. Syyllisyydestä ei tietoakaan.

ps. Meillä kävi maanantaina Ylen Läntisen radiotoimittaja haastattelemassa minua perustamastamme Vihdin aikapankista. Haastattelu on kuunneltavissa täällä. Kappas maailman yllätyksiä: haastattelija paljastui vuohitilalliseksi! Näin keväisin vaivaa aina kauhea vuohikuume, ja Paulan juttuja kuunnellessa se yltyi suorastaan vaarallisiin mittasuhteisiin...












5 kommenttia:

  1. Hehh....meillä kissat maistelee välillä jopa St Pauliaa! Mitä jos koitat laittaa kisulle esim. ohraa? Mutta sit onkin toinen asia miten se oppii mitä saa syödä ja mitä ei. Ainakin purkit pitäis olla ihan eri paikassa....
    Ja ehkä persilja vaan on parempaa kuin ohra :)

    VastaaPoista
  2. Nyt sitten täällä lukijakunnassa siirrytään odotelemaan vuohen tuloa ja sitä seuraavaa pähkäilyä kuinka kasvattaa yhtään mitään pihalla kun on vuohi....Tiedän että vuohen voi laittaa liekaan, mutta onko mitään muuta mahdollisuutta? Paitsi tietenkin aitaaminen. Kissa on viisas, se tietää heti missä on oikein jymähdyttävä määrä ravinteita; kasvien versoissa! Mitäs jos tosiaankin viljelisit itsellesi ja laittaisit purkit myös Liljalle? En takaa että kissa osaa tai edes viitsii lukea mikä on sille, mutta kerro mihin päädyt pähkäilyssäsi.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kolme kissaa, eivätkä ne ole ikinä syöneet yhtään kukkaa, tainta tai mitään kasvia sisällä... Johtunee ehkä siitä, että ovat pääsevät myös vapaasti pihalle. Mutta eivät ole maistelleet edes talvella kovilla pakkasilla, kun oleilevat enimmäkseen sisällä.

    VastaaPoista
  4. Auts.

    Meillä ei ole eläintä, mutta luulen, että taimieni suurin vihollinen tulee olemaan 4v pallopelit sisätiloissa. Tai jonkun muun tavaran lennähdys ja kommentti: "Oho".

    VastaaPoista
  5. Mama Elf: Jos katsot "vuohet"-tunnisteella olevia vanhoja kirjoituksiani, tätä kysymystä ollaan jo pohdittukin täällä pitkään ja hartaasti.Jännitystä elämään...:)

    Mammukka: Tuo varmaan johtuu juuri siitä, että saavat kesäisin ulkona syödä ruohoa tarpeekseen. Meillä kissa ei pääse ulos, ainakaan vielä kun sitä ei ole leikattu.

    Vaalean vihreää: Meillä on tuo nelivuotiaskin.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.