sunnuntai 27. marraskuuta 2011

ITO- kilvoittelijan päiväkirja

Tänään se tulee televisiosta, Pirjo Honkasalon dokumentti ITO- kilvoittelijan päiväkirja. Vaikka omistan sen jo dvd:näkin, tämä on elokuva, jonka jaksan katsoa aina uudestaan, joka kerta uutta pohdittavaa löytäen. Hyvät arviot elokuvasta löytyvät esimerkiksi täältä ja täältä.

Sitten Tarkovskin elokuvien, yksikään leffa ei ole minuun näin kolahtanut. Kun elokuva tuntuu näin omalta, se johtuu tottakai siitäkin, että yhtymäkohtia omaan elämään on paljon.

Rakastuin elokuvan päähenkilöön, keskeneräiseen nuoreen buddhalaispappi Yoshinobu Fujiokaan (kuvassa oikealla). Hänestä tulee mieleen Dostojevskin Karamazovin veljesten  Aljosha: enkeli-ihminen, jonka hyvään elämään pyrkimistä on melkein kestämätöntä seurata. Fujiokalla on ihmeelliset kasvot; hän on täysin auki, suojaton, hauras - silti juuri heikkoudessaan harvinaisen suuri ihminen.

Usein elokuvaan pyydetty päähenkilö varmaan miettii kannattaako dokumenttiin ylipäätään tulla. Tuleeko avoimuuttaan häpeämään jälkeenpäin, kestääkö sitä, että kaikki näkevät omat pelot, pimeyden, keskeneräisyyden? Tällaisen elokuvan nähdessään vakuuttuu siitä, että avoimuus, ihmisenä olemisen kärsimyksen ja hämmennyksen jakaminen kannattaa aina. Siitä syntyy se suurin, myötätunto.

Miellyin muuten myös kovasti japanilaisen munkkibaarin ajatukseen. Kunpa minunkin kotini lähellä olisi baari, jonka baarimikkojen kanssa voisi mennä puhumaan uskonnollisista kysymyksistä. Huippukonsepti!
 


ITO-kilvoittelijan päiväkirja tänään tv 2 kello 22.05
Uusinta la 3.12. kello 12.40

4 kommenttia:

  1. Kiinnostuin! Joskus harmittaa se, ettei ole tv:tä. Ehkä tämä löytyy joskus kirjastosta tai videovuokraamosta?

    VastaaPoista
  2. Erittäin osuvasti kirjoitat ITO:sta. Munkkibaari -konsepti kelpaisi minullekin.
    Toivottavasti tulee areenaan, mielellään tuon katsoisi uusiksi!

    VastaaPoista
  3. Kauniisti ja ymmärtävästi sanottu! Tuontapaisesti koin itsekin äsken näkemäni elokuvan. Maria

    VastaaPoista
  4. Tämä löytyy YleAreenasta myös :) (7 päivää näkyy vielä). Minulla vielä katsomatta..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.