maanantai 19. syyskuuta 2011

Kurjet lähtivät, minä jään

Hieno viikonloppu. Istutin neljä hedelmäpuuta. Hain tallilta lantaa (ja rapsuttelin tietysti niitä vuohia). Laajensin taas kasvimaata yhden uuden perunamaan verran.

Seurasin kasvimaan onnistumisia ja tuhoja (tomaatti-osasto on, kuten näkyy, nyt kuin suoraan kauhuelokuvasta tuntemattoman taudin iskettyä… mutta tuleehan näistäkin kasvinraadoista aikanaan hyvää kompostia). Jos joku muuten tietää mikä tauti saa puoliraa´an tomaatin mustumaan hetkessä, kertokaa!

Kurjet muodostelmalentelivät talon päällä kaksi päivää järjestellen taivaalla ihmeellisellä viisaudella lähtöaurojaan. Osaisivatpa ihmiset toimia yhdessä yhtä järkevästi.

Downshiftausta perustellaan usein lasten parhaalla; sillä, miten mukavaa heille on, että äiti tai isä on enemmän kotona. Lasten lisäksi monella on muitakin tärkeitä ihmisiä, joille haluaisi antaa enemmän aikaa. Leppoistaja-Heikki kirjoitti vähän aikaa sitten ajatuksia herättävästi downshiftauksesta ja parisuhteesta.

4 kommenttia:

  1. Äitin tomaatteihin oli iskenyt sama vaiva. Minulla samoja taimia ja ihan terveitä tomaatteja tullut. Pari vuotta sitten meillä kävi tomaateille noin. En kyllä tiedä mikä tauti se on.

    VastaaPoista
  2. Mullakin osa tomaateista meni ruskeiksi jo ennen kypsymistä. Syynä saattaa olla latvamätä, joka voi aiheutua kaliumin puutteesta, liiasta ilman kosteudesta tai.. väärästä tähtien asennosta :( Myös perunarutto voi tarttua tomaatteihin, tosin silloin mustenevat myös lehdet, eikä vain tomaatit.

    VastaaPoista
  3. Hei! Minusta tuo tomaattien vaiva näyttää perunarutolta. Saastuneet kasvinosat on hyvä hävittää, ettei pistä kompostiin, kun tauti leviää sitten taas ensi vuonna helposti tomaatteihin tai pottuihin.

    VastaaPoista
  4. Mietin kyllä itsekin, että tämä satsi taitaa olla varmempi heittää muualle kuin kompostiin. Outoa, että tomaateissa olisi perunarutto, kun perunoissa taas ei ole siitä jälkeäkään. Istutin tauteja ennakoiden tomaattini kasvamaan samettikukkien lomaan, kun niiden pitäisi muka torjua tauteja. Mutta viljely on...:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.