tiistai 12. heinäkuuta 2011

Uusi sopiva

Täältä löytyy kiinnostava uutinen Amerikan maalta. Michiganissa asuva Bassin perhe oli joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa, kun oli halunnut pitää kasvimaata etupihallaan. Kyseisessä naapurustossa hyväksyttiin etupihan lookiksi vain ja ainoastaan se perinteinen nurmikko sekä muutama naapuruston muuhun linjaan sopiva kasvi.

Bassin perheen oikeustaistelu (niin, siis aikuisten oikeasti tätä perheenäitiä uhkaa vankeustuomio) on nyt keskittynyt sen ympärille, mitä sanalla suitable (sopiva) oikein tarkoitetaan. Oikeustaistelussa on päädytty määrittelemään, että sopiva- sanalla tarkoitetaan oikeastaan yleistä. Sopiva etupiha on etupiha, joka on samanlainen kuin muilla. Mikä tahansa nurmikkokaan ei tiettykään kelpaa, ainoastaan hyvinhoidettu sellainen. Tällä taas tarkoitetaan ahkerasti kasteltua sekä myrkytettyä nurmikkoa. Sellaista, jossa ei näy apiloita, voikukkia, sammalta tai muita häiriöitä.

Jos jollekulle blogini lukijalle on tullut sellainen käsitys, että asun "ihan maalla", korjattakoon se. Asun kirkonkylässä tiiviisti kaavoitetulla omakotialueella, jossa tonttien koko on keskimäärin 1300 neliötä. Talot kadullamme seisovat aika vieri vieressä. Rajaan muut talot kuvistani aina pois, koska en usko naapureiden ilahtuvan siitä, että talojensa kuvat ilmestyvät blogissani.

Meillekin annettiin rakennusaikana joitain summittaisia ohjeita siitä, miten meidän pitäisi rakentaa se sopiva piha. Havainnekuvissa näytettiin etupihan nurmikkoja, joilla lapset lyövät sulkapalloa. Päätin kuitenkin perustaa kasvimaan juuri etelänpuoleiselle etupihalle,sillä olisihan ollut pähkähullua kasvattaa hyötykasveja pohjoisella takapihalla varjossa. Kasvimaa tuli siis kaikkien näkösälle tien viereen. Ja näyttää aika paljon sekavammalta kuin Bassin perheen siisti laatikkoviljelmä.


Bassin perheen oikeustaistelufarssi ja kiistely "sopivasta" etupihasta tuo mieleen sen, että mitä jos jonain päivänä kasvimaa etupihalla oliskin se uusi sopiva, yleinen pihanormi? Siihen asti keskityn jännäämään sitä, meneekö meidän talomme ja pihamme lopputarkastuksesta läpi.

ps. Vinkkejä hyvistä sokeriherne-ruokaohjeista otetaan kiitollisuudella vastaan! On pientä ylituotanto-ongelmaa...

4 kommenttia:

  1. Michiganissa on ihan yleistä, että asuinalueilla on omat säännöt mitä kasveja saa pihalleen istuttaa.. Mulla ystävä muutti uudelle vastarakennetulle alueelle ja kauppapapereiden kanssa tuli lista mitä kasveja/puita sai tontille istuttaa.. ja tämä koski siis etu- JA takapihaa. Taisi olla jopa kukkien värit listattu.. ettei katsos asuinalue näyttäisi liian kirjavalta. Ihan käsittämätöntä.
    Mä kulkisin siellä varmaan yön pimeydessä ja lietsoisin omaa "guerilla gardening" metodia ja istuttelisin muiden pihoille väärän värisiä kukkia :D

    Ja totta tosiaan jos Michelle Obama sai istuttaa Valkoisen talon ETUpihalle vihanneksia, niin miksi eivät muut?

    Sopiva on niin väljä käsite. Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että Helsingin kaupungin mielestä on ihan sopivaa rakentaa jäähalli tuohon toiselle puolelle tietä pientaloasuinalueelle..

    VastaaPoista
  2. ...puis-tat-taa... Onneksi täällä vielä monin paikoin saa olla kovinkin metsäläinen ja kasvattaa mitä tahtoo. Onneksi ei toisaalta enää autonraatoja ja vastaavaa ihan niin tiheästi kuin takavuosina :-)

    Mutta vakavasti puhuen, minun ei ole ollenkaan vaikea kuvitella sellaista tulevaisuutta jossa jokainen talous velvoitettaisiin tuottamaan tietty osuus tarvitsemastaan ravinnosta ja energiasta itse. Ei tunnu yhtään kaukaahaetulta minusta.

    Eikö sokeriherneitä voi laittaa ihan kaikkeen niinkuin kesäkurpitsaakin?

    VastaaPoista
  3. Susanna: Huu, onneksi ei asuta Michiganissa! Tuo teidän jäähalli on tosi, tosi surullinen juttu. Aivan outoa rakentaa jäähalli keskelle omakotialuetta. Michellen puutarha Valkoisen talon etupihalla on minusta tosi tyylikäs:

    http://www.designtopnews.com/green-design/white-house-with-edible-garden-by-michelle-obama/

    Liisa: Minua ei autonraadotkaan häiritsisi.:) Tykkään seurata erästä lähikylän taloa, jonka ympärille on vähitellen kohonnut tosi kallis, tiiviisti kaavoitettu omakotitaloalue. Huolimatta naapuruston vaurastumisesta, nämä ovat pysyneet omalla linjallaan: tynnyrisauna on pysynyt pihalla. Ja ne autonraadot. Plus erinäinen määrä käsittämätöntä muuta rojua.Se on oikein virkistävä näky kaikkien muiden talojen tip top-siisteyden keskellä.:)

    Juu kai minä vaan alan ryöpätä ja pakastaa herneitä, sillä monta viikkoa peräkkäin näistä ei kyllä keksi aina vain uusia ruokia...

    VastaaPoista
  4. Pyrkimys siihen, että kaikki olisivat samasta muotista, on pelottavaa. Me muutimme jokin aika sitten täysin uuteen kaupunkiin ja välillä tulee väkisinkin mieleen, että miten sopeudumme naapurustoon, kun menoa vauhdittavat kolmen lapsen lisäksi kolme koiraa ja yksipyöräisellä ajava äiti ;). No toistaiseksi on mahduttu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.