perjantai 18. maaliskuuta 2011

Joogaa ylisuorittajalle

Mies intoilee aloittamastaan Joogaa jäykille- kurssista. Mistään päin ei kuulemma kolota enää niin kuin ennen ja selkäkin on pysynyt kunnossa.
Nyt kun istun taas pitkät päivät koneella on omakin selkä alkanut vihoitella ja joogan hyödyt ovat muistuneet mieleen. Pitäisikö kaivaa joogamatto esiin?

Aloitin joogan 16-vuotiaana - ja hurahdin oikein kunnolla. Joogasin joka aamu ennen koulua hirveän pitkän ohjelman meditaatioineen kaikkineen. Niistä ajoista lähtien suhteeni joogaan on ollut on ja off. Huippukuntoiluaikoina tavallinen hathajooga tuntui aivan liian löysältä touhulta. Astangaan en taas päässyt monesta hyvästä kurssista huolimatta koskaan kunnolla sisälle. Nykyisenä leppoistajana astanga jopa kauhistuttaa, sillä tunnen kyllä itseni: haluan lajissa kuin lajissa edetä nopeasti. Erityisen hanakasti koukutun lajiin, joissa edetään tasoilla mitattavassa systeemissä. Innostun aina myös uusista joogakirjoista, kaiken maailman kymmenen päivän tai viikon metodeista.

Minulle on ollut aina tosi helppoa seurata muiden sanelemia järjestelmiä. Paljon vaikeampaa on ollut oppia kuuntelemaan omaa kehoa. Sitähän jooga kai pohjimmiltaan juuri on.

Nyt ajattelin kuitenkin aloittaa joogan uudelleen juuri tällä asenteella. En tarvitse kuin maton ja tämän vanhan kirjan, jonka avulla joogan alunperinkin opettelin: Indra Devin kirjan Yoga for You vuodelta 1960. Tämä isältäni peritty kirja on kirjoitettu aikana, jolloin jooga ei ollut vielä joka iikan laji, ja se sisältää kiehtovia kuvia.

Isän innokkaat alleviivaukset ja klemmarimerkinnät lisäävät itselleni kirjan arvoa. Rentoa viikonloppua ja makeita venytyksiä!


7 kommenttia:

  1. Minäkin mietin juuri eilen, että voisin alkaa taas joogata. Omaehtoisesti, kotona, silloin kun ehdin. Tehdä muutaman aurinkotervehdyksen silloin tällöin, miettiä muistaisinko vielä muuta.

    Taidankin tehdä sen nyt heti. Tai ehkä huomenna. Ei ole kiire mihinkään, joogankaan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Mulla on kaksi samanlaista kirjaa, äidiltä perittyä, ne ovat tosi rakkaita mulle! Toinen on "Jooga ja juoksu" ja toinen jotain muuta. Joogasin ensimmäisiä kertoja jo yli 25 vuotta sitten (jeesus, että olen vanha!) ja silloin sitä pidettiin tosi outona, vuosikymmeniä. Astanga-joogakurssinkin kävin kerran, en tykännyt yhtään, en hengityksestä enkä siitä jotenkin suorittavasta, itseään kurittavasta, tavoitteita täynnä olevasta asenteesta. Mulle hatha-jooga on se oikea, ja muistan aina sen säännön, että "jooga ei saa sattua" ja "pitää kuunnella itseään".

    Olipa ihana ylläri, kun saikin jättää kommentin, kun aina tulee lukiessa kaikenlaista mieleen! :) Ei tarvitse vastata ainakaan mun kommentteihin ollenkaan, mutta kiitän että saan jättää kommentin! <3 <3

    VastaaPoista
  3. Menipä muutama vuosi sitten meikäläinenkin, kankea möhömaha, upouuden kuntokeskuksen astangajoogakrssille, heh, tulin vain kipeäksi ja nolotti kun ei edes aurinkotervehdys sujunut. Plääh. Muistoissa oli mukavampi kokemus mammajoogasta aikoinaan raskausaikana. Eli ei natsannut mulle astanga, ja hathaa en ole päässyt kokeilemaan. Olisikos tuota joogaa jäykille myös naisille tarjolla ?
    Tiibetiläiset riititkin ovat tulleet tutuiksi, mutta niitäkään en jaksa...
    Vaikka mun nyt olis ehkä vaan parempi tyytyä pelkästään sauvakävelyyn.

    VastaaPoista
  4. Meillä oli lapsuudenkodissa myös Soodin perheen tekemät joogakirjat, jotka olivat mielestäni lapsena tosi peloittavia, etenkin siksi, kun kuvissa esiintyi oudoissa asennoissa parhaan kaverini vanhemmat.:) Tajusin vasta Taavi Kassilan elämänkertaa lukiessani, että alaluokkien paras intialainen kaverini oli sen ajan merkittävän joogagurun tytär.

    VastaaPoista
  5. Hotjoogakokeiluvaihe menossa juuri täälläkin suunnalla - suosittelen ... Mieletön lämpö koko ruumiissa ... kuin myös hotpilates, jos haluaa huhkia :)

    VastaaPoista
  6. Täällä samansuuntaisia ajatuksia, tosin mä en ole koskaan aktiivisesti joogannut. Ilmoittauduin kesäjoogaan, josko siitä alkaisi oma joogaharrastukseni :)

    Ohjaan ryhmäliikuntatunteja ja viimeisen vuoden aikana kehonhuolto on jäänyt ihan luvattoman vähäiselle. Toivon siis joogasta lajia notkistamaan kehoa ja auttamaan myös mm. selkävaivoihin. Jooga on ihana laji, koska sitä voi harrastaa kotonakin.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti tänne saa laittaa tällaisen postauksen...
    Muistaako kukaan vanhaa englanninkielistä mustavalkoista Jooga-kirjaa jonka oli kirjoittanut intialainen mies, joka taisi itse esiintyä kuvissa? Ainakin kaikissa kuvissa taisi olla sama mies ja hän oli myös kirjan kannessa "risti-istunnassa". Harrastin joogaa tämän kirjan mukaan parikymmentä vuotta sitten ja haluaisin aloittaa saman kirjan kanssa uudestaan, mutta minulla ei kirjaa enää ole, enkä muista kirjan tai sen kirjoittajan nimeä, niin vaikea etsiä. Eli jos joku muistaa kirjan nimen tai kirjoittajan, annatteko vinkkiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, valoa päivääsi!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.