Elämää pala kerrallaan

Olen miettinyt ystäväni Joannan matkanteko-ohjeita. Olisiko siitä asenteesta, että jakaa edessä olevan matkan pieniksi välietapeiksi ja miettii elämää vain siihen seuraavaan etappiin asti ("ensin mietin miten pääsen ilman lastenrattaita Helsinki-Vantaalle") laajemmaksikin elämänohjeeksi? Pitäisikö tällainen ei-reissaavakin elämä jakaa pieniksi matkapaloiksi sen sijaan että yrittää samaan aikaan huolehtia elämän koko paketista, lopputulemaa myöten?

Jakamalla elämän paloiksi eli hetkiksi voi esimerkiksi tuntea kiitollisuutta tästä ihanasta islanninhevosesta, jolla tytär pääsi jo toisen kerran ratsastamaan kiitos Vihdin aikapankin.

Voi pysähtyä tähän hetkeen, olla siinä läsnä ja iloita lämpimästä hevosesta ja tytön tähtisilmistä.

Kun jakaa elämän välietapeiksi voi ehkä olla (ainakin hetkittäin) stressaamatta koko paketista? Pienten matkapalojen aikana saa tauon tulevaisuuden uhkakuvista, kaikkien mahdollisten lopputulosten puntaroimisesta ja turvallisuushakuisesta varmistelusta.

Elämän jakaminen paloiksi luo mieleen sillan, jolla hyväksytään kaiken epävarmuus. Silta on turvallinen kulkea vaikka kukaan ei tiedä mitä sen toisessa päässä odottaa.

Olen pitkästä aikaa nostellut tarotkortteja. Saan koko-ajan Tornikortin. Kun muutos tulee se vain tulee.