Liity hitaisiin jalankulkijoihin, kannustaa tämä Keri Smithin postaus. Siitä asti kun kuukausi sitten jäin kotiin olen taittanut suuren osan matkoista jalan tai potkukelkalla. Nyt kun lumi alkaa sulaa (jippii!) pitää miettiä millä pelillä kuljettelen jatkossa sekä nelivuotiasta että kauppakasseja
Etsin juuri pitkään pyöräni avainta (sitä vieläkään löytämättä) ja rupesin oikein miettimään minä vuonna aloin kulkemaan autolla. Siis: pelkästään autolla.
Autoilu muuttui tavaksi, kun muutimme vuosituhannen vaihteessa Espooseen. Siellä kauppa sijaitsi niinkin kaukana kuin kilometrin päässä (helsinkiläisenä olin tottunut siihen, että se sijaitsi asuintalossani tai ainakin kadun toisella puolella). Tämän ensimmäisen Espoon osoitteen jälkeen asuimme kahdessa muussa, jossa kauppa oli itse asiassa paljon lähempänä. Mutta kun tapa ajaa kauppaan autolla oli kerran iskostunut mieleen, siellä se myös pysyi.
Sitäpaitsi ainahan minulla oli niinä vuosina kiire.
Tällä hetkellä kylämme kaupat sijaitsevat 1,8 kilometrin päässä. Tällä rennolla päiväohjelmalla ei tunnu enää yhtään mahdottomalta ajatukselta käydä siellä jalan. Mutta joku pyörillä kulkeva kauppakassisysteemi pitää kyllä kehittää, sillä kuusihenkisen perheen ruokaostoksia ei tämmöistä matkaa jaksa rahdata.
Etenkään siksi, että asun nyt kylässä, jossa tasaista maastoa ei liiemmälti ole, vaan kaikki on joko ylämäkeä tai alamäkeä.
Nuuupahtaneen assarini (kuopus on - kahden viikon ripulin jälkeen - tänään vaihteeksi oksennustaudissa) kanssa istutettiin tänään basilika, persilja ja iso lautasellinen vihanneskrassia.
Valon tulevaisuuden suunnitelmat ovat muuten harvinaisen selvät: hänestä tulee isona "kasvimaasetä".
Lukiessani kirjoitustasi, tuli mieleeni tämä polkupyörä: http://www.tavarafillari.fi/opas/laatikkopyora/ :)
VastaaPoistaPolkupyörään saa erilaisia peräkärryjä, ne ovat käteviä :)
VastaaPoistaSuosittelen pyörän peräkärryä! Yhden lapsen kanssahan voisi käyttää tavallista tavaratelineistuintakin (nelivuotias on tosin siihen jo aika iso...) mutta kassien kanssa meno on aika kiikkerää. Peräkärry sen sijaan vakauttaa itse pyörääkin ja mukaan mahtuu tosi paljon kauppakasseja jos vaan jaksaa polkea. Eikä polkeminen tuolla ole mielestäni mitenkään ylitsepääsemättömän raskasta, vaikka olisi tällainen huonokuntoinen, kuten minä. Hidastahan se on, mutta se kaiten ei sinua haittaa ;) ja pysyypä siinä nelivuotiaskin vauhdissa mukana, jos jo polkee itse.
VastaaPoistaSuurin osa kärryistä on muuten kangaspohjaisia, enkä tiedä, miten tavaran kuskaaminen niillä sujuu. Meillä on yksi harvoista kovapohjaisista malleista ja sen kanssa kassien kuljetus kyllä onnistuu hyvin. Istuimen saa jopa pois, mikä oli meillä valinnan syynä, kun tiedetään, että pikkulapsivaihe on pian ohitse ja kärry päätyy pelkäksi tavarakärryksi.
Olen myös ihmetellyt, miksei kukaan ole kehittänyt lastenrattaiden kaltaista työnnettävää ja tyylikästä kärryä tavaran kuljetukseen. Pikkulapsivaiheessahan tavara kulkee kätevästi rataskaravaanissa, mutta kun lapsi kasvaa, ei tyhjien rattaiden kanssa kehtaa enää kulkea ja aika helposti sitä päätyy kauppamatka-autoilijaksi. Meillä on kauppamatka suunnilleen sama kuin teillä ja yksinkertainen totuus on, että meidän ruokaostoksiamme ei todellakaan kukaan jaksa kantaa parkkipaikkaa kauemmas. Luulisin, että aika iso osa suomalaisista asuu kuten me, eli siinä mielessä kärryissä voisi olla hyvä markkinarako jollekulle.
Äskeiseen Anonyymi-kommenttiini vielä lisäisin, että mikäänhän ei estä käyttämästä niitä lastenrattaita, jos vaan on tarpeeksi pokkaa. Tai lastenrattaiden runkoa, jonka päällä kannellinen muuttolaatikko tms... Ainakin tulisi kylänraitilla tunnetuksi.
VastaaPoistaMe ostettiin tällainen http://www.urbanarrow.com/en
VastaaPoistaOllaan periatteellisista syistä autoton ja ajokortiton, tällä hetkellä neljän hengen perhe ja muutettiin hiljattain mäkiseen kaupunkiin jossa julkinen liikenne on surkea ja kauppaan 1,5 kilometriä, töihin, päiväkotiin yms. reilu 2 km.
Vielä pyörä ei ole tullut - tilaukseen menee neljä viikkoa - mutta lapsellisen innokkaasti odotetaan sen saapumista :-).
Pyöräilyhullu Ingrid täällä :) Hommaa sellainen tanskalais/hollantilaistyyppinen tavarapyörä, jossa edessä laatikko, kulkee lapset ja tavarat. Ole tiennäyttäjä :) Ihanaa kun et autoile!
VastaaPoistaJos hankit pyörän, jossa edessä on tavaralaatikko, suosittelen ainakin huolellista testaamista etukäteen. Sellaista käyttäneenä voin todeta, että meno oli todella raskasta (toisaalta kunto kasvaa, mutta toisaalta äärimmäinen epämukavuus houkuttaa ottamaan tosipaikan tullen sittenkin sen auton) ja ohjattavuus huono. Kannattaa testata, voihan olla, että nykymallit ovat parempia kuin 90-luvun malli, jolla minä ajelin.
VastaaPoistaPeräkärripyörä on rumempi, mutta kätevämpi! Ja peräkärryn saa irti tarvittaessa! Jos 4 v. polkee jo itse kauppamatkan, kannattaa yhtenä vaihtoehtona pitää myös tavaralaukkuja. Siis siinä tavaratelineen molemmin puolin roikkuvia.
Joku taho järjesti muistaakseni viime keväänä tavarapyörien testaustilaisuuden Kaapelitehtaalla. Ei käyty vaikka aikomus oli. Ehkäpä vastaava pidetään myös tänä keväänä?
VastaaPoistaJoku näköjään meidät mainitsikin, sillä tänne googlen kautta päädyin. Tosiaan, tavarafillari.fi -sivustolle on koetettu kerätä kaikkea mahdollista, mitä juuri sun tilanteessasi tarvitaan. Jos vastausta ei vielä ole, niin kysy. Siellä on palsta sitä varten.
VastaaPoistaJa me järjestettiin ne koeajot Kaapelitehtaalla. Samanlaiset suunnitteilla tälle vuodelle.
onko teillä nettisivut
VastaaPoistalöytyykö nojapyörää jossa olisi tavarateline