Masentunut masentuu pikkuasioista

Mitä oikeastaan on depressio?

Lars von Trierin elokuvassa Melancholia on kohtaus, joka kertoo kaiken. Siskonsa hoivissa syvää masennusta sairastavaa Justinea (Kirstin Dunst) yritetään houkutella ruokapöytään. Sisko maanittelee ja suostuttelee, kertoo valmistaneensa masentuneen lempiruokaa, ja saa Justinen ensi kertaa pitkiin aikoihin ponnistamaan ylös sängystään. Hymyntapainen jo melkein välähtää masentuneen kasvoilla, kunnes hän maistaa ruokaa ja puhkeaakin lohduttomaan itkuun.

Ei käy ilmi miksi masentunut näin romahti. Olennaista on, että syy oli pikkusyy. Depressiota sairastava on niin heikko ja pieni, ettei kestä pientä vastoinkäymistä: sitä, että odotettu ruoka maistui huonommalta kuin hän kuvitteli. Tai ehkä kärpänen lensi ohi ja se pilasi kaiken?

Elokuvan loppupuolella, maailmanlopun väistämättä lähestyessä, vahvan ja masentuneen siskosten roolit vaihtuvat. Masentunut ei maailmanlopusta hätkähdä, sillä hän on jo yhden lopun kokenut. Entinen vahva sisko taas musertuu täysin. Jokainen masennusta itse sairastanut - kuten sattumoisin juuri ohjaaja von Trier -ymmärtää miksi näin käy.

Melancholia on jo poistunut elokuvateattereista, mutta ilmestynee pian dvd:llä. Sen trailerin voi nähdä täältä. Hyvä arvio löytyy mm. täältä.

Tämä elokuva ei ole mikään hyvän mielen paukku. Sen katsominen on tuskallista ja ahdistavaa, koska sen kuvaamat tapahtumat ovat niin piinallisen tosia.

Enkä ole nähnyt yhdelläkään elokuvalla vaikuttavampaa loppua. Suosittelen!

Justine (Kirsten Dunst) yrittää olla onnellinen morsian. Mutta ei se vain onnistu.